Japanissa

Heihou, お久しぶりですね?

Kyllä, hengissä ollaan! Lähdöstä on nyt melkein jo kaksi viikkoa, ja on tapahtunut niin mielettömästi kaikkea, että aika tuntuu lähinnä kahdelta vuodelta. Nyt oli ensimmäinen päivä, kun olin "tekemättä mitään" (ja loppujen lopuksi päädyin kumminkin haahuilemaan muun muassa lähikulman Daisossa ja kirjakaupassa), tarkoituksenani ladata valokuvia koneelle, lepuuttaa vähän jalkojani ja vihdoin ja viimein kirjoittaa blogiinkin.

Eli, mitä kuuluu?
Ihan älytöntä. En voi sanoin kuvailla. On pelottavaa, miten nopeasti ihminen tottuu: Japanissa olosta on vähitellen tullut vähän kuin arkea - ja silti se arki on niin kaukana kaikesta siitä entisestä. Arjella tarkoitan ehkä sitä, että pääni laskeutuu jo automaattisesti ohittaessani henkilön metroruuhkassa, iltamyöhällä ruuhkajunassa seisominen tuntuu ihan tavalliselta ja jatkuva ihmis-, väri- ja asiapaljous ei saa enää päätäni pyörälle. Jetlagistakin toivuin ennätyksellisesti varmaan kahdessa päivässä, sillä olin kahden yön valvomisen ja kaiken matkustamisen jäljiltä niin puhki, että uni ensimmäisenä yönä AirBnB-emännän kämpässä tuli silmään ihan hetkessä.

No, mitä mä olen sitten näiden parin viikon aikana puuhaillut, niin etten ole ehtinyt muka tietokoneen ja blogin äärellekään istahtaa?
Näin tiivistetysti: kaikkea. Niin paljon, etten oikein tiedä mistä kertoa tai mistä aloittaa.
Olen muun muassa hortoillut ekana päivänä väsyksissä Nagoyan kaduilla. Hortoillut muina päivinä jalat väsyksissä Tokion kaduilla. Huumaantunut sakurasta ja viettänyt yhden hengen hanamia Ueno Koenissa. Syönyt ihan liian monta onigiria, meron pania, edamamepapua, dorayakia ja sakura-ania sisältävää juttua. Ja bataatin kuoreen piilotettua bataattijäätelöä bataattihillokkeen kera. Tutustunut uusiin ihmisiin. Yöpynyt ihanassa AirBnB-kämpässä. Muuttanut Saitaman prefektuuriin Shikin aseman viereen huippukivaan asuntolaan. Käynyt kaiten sushi -ravintolassa. Tutustunut lisää uusiin ihmisiin. Puhunut paljon japania. Ihmetellyt Tokion väriloistoa. Nähnyt kirsikankukkien puhkeavan, olevan kukkeimmillaan ja lakastuvan. Oppinut ihan huomaamatta uusia kanjeja. Käynyt koulun orientaatioissa. Tehnyt ihan liikaa ostoksia. Huomannut, että kuuden tunnin aikaero onkin aika iso, kun olen haaveillut soittamisesta kotipuoleen. Nauttinut 26-asteen lämpölukemista. Eksynyt aika monta kertaa. Istunut konbinien nurkkapöydässä aika liian monta kertaa. Tuntenut itseni vähän yksinäiseksikin välillä, vaikka seuraakin on ollut. Eksynyt puolivahingossa Meiji Jingulle. Tutustunut Toshimaan aika perusteellisesti. Väistellyt ihmisiä Takeshita Dorilla ja uskaltautunut nousemaan kahdeksanteen kerrokseen Akihabaran kapeille kauppakäytäville.

Ja paljon muuta.

Oon tehnyt niin paljon kaikkea, etten oikein muistakaan. Pitää selata kännykkään ja kameran muistikortille kertyneitä satoja kuvia ja selata bujoa, että asiat muistuu mieleen. Tyhmää, tiedän. Pitäisi osata istua välillä, ottaa rennosti, imeä itseensä Tokion tuoksua hengittämisen sijaan.
Mutta tiedättekö mitä? Oon ollut ihan mielettömän onnellinen. Istuessani Ueno Koenissa kirsikkapuun alla ja jutellessani paikallisen papan kanssa. Evästäessäni Shingashi-joen rannalla kera taas yhden konbinin kolmioleivän ja sakurankukin koristellun machapullon. Soittaessani shamisenia, kun koulumme Japanilaisen perinteisen musiikin kerho yritti värvätä meikäläistä jäsenekseen kerhoesittelyviikolla (harkitsen edelleen asiaa vakavasti).
On ollut ihanaa huomata, miten ymmärrän oikeasti mitä mulle puhutaan. Miten koulussa on oikeasti kiinnostavia kursseja, joiden aloittamista odotan innolla (ja toisaalta kauhulla). Miten ihmisiin on ollut yllättävän helppo tutustua (ainakin pintapuolisesti).
Oon käynyt joka ilta nukkumaan hymy huulillani. Pää vähän pyörällä kaikesta, mutta silti onnellisena.

Ensi viikolla keskiviikkona 11.4. alkavat koulukurssit, joita en oo vielä ihan täysin saanut valittua. Suunnilleen kuitenkin. Sitä ennen aion vielä nautiskella lomasta kunnolla ja valloittaa vähän lisää Tokion seutua, tutustua toivon mukaan paremmin tapaamiini uusiin tuttavuuksiin sekä selvittää, millä junalla pääsen nopeiten aamulla Ikebukuroon päivittäin yhdeksältä alkaville läsnäolopakollisille luennoille.
Toivon mukaan kirjoittelen myös blogiin vähän kattavammin jotain kuulumisia tai vähintäänkin ilmoittelen itsestäni muulla tavoin.

Mitä Suomeen kuuluu?



Ensimmäiset kuvat Ueno Koenista, toiset eksymisretkeltä Meiji Jingulle ja kolmannet Uenosta, pienestä osasta konbinin onigiritarjonnasta ja BtSSB:n liikkeestä Harajukussa.