Tuulikello 風鈴

Kolme päivää lähtöön. Neljä päivää siihen, että saavun taas pitkästä aikaa Japanin maaperälle seitsemäntuhannen kilometrin päähän Suomesta. Tuntuu vähän utopistiselta. Menneestä viisastuneena oon jo henkisesti valmistautunut siihen, että ainakin ekana päivänä oon aikaerosta ja väsymyksestä johtuen valmis korkeintaan oksentamaan lähintään roskakoriin - ja siitä huolimatta tiistaiaamuna pitäisi olla skarppina heti yhdeksän reikä reikä paikallista aikaa yliopiston orientaation alkumeiningeissä. Jippii... Lähtöprosessi on ollut ihan hillittömän pitkä ja stressaava (no, ehkä vain koska oon maailman stressaavin ihminen evö). Vaihtohakupaperit kotiyliopistolleni postitin reilu vuosi sitten alkutalvesta, ja päätös nominoinnista tuli alkukeväästä. Sen jälkeen sain odotella syksyyn ja viettää ensimmäisen yliopistovuoden jälkeistä ansaittua kesälomaa, minkä jälkeen koitti hakupaprujen täyttely itse Tokion Rikkyo Universityyn. Se olikin ihan kokemus sinänsä... Noin viikon sisällä pit

Tässä sitä taas ollaan, ensimmäistä blogimerkintää kirjoittamassa. Pari kuukautta vajaa samaan aikaan kuin kolme vuotta sitten aloitettuani Koti-ikävä -blogin  lähtiessäni au pairiksi Englantiin. Vaikka tilanne onkin tällä kertaa täysin erilainen, on periaate sama: luvassa on jälleen jännitystä, kulttuurien kohtaamisia ja uusia kokemuksia. Jälleen yksi astetta pidempi matka, jonka haluan ikuistaa blogin muotoon ja sitä kautta pitää yhteyttä Suomeen. Yhdeksän päivän kuluttua nousee lentokone siivilleen, suuntana Japani. Olen lähdössä puolen vuoden yliopistovaihtoon Rikkyo Universityyn, Tokioon. Hetki, jota olen odottanut puolet elämästäni. Eli pähkinänkuoressa niille, jotka eivät minua ennestään tunne: Milla. 21 vuotta, kolme kuukautta ja neljä päivää. Pääaineena yleinen kirjallisuustiede ja sivuaineena virallisen epävirallisesti Itä-Aasian tutkimus ja ranskan kieli. Asuinpaikka vielä kolmen päivän ajan Turku, sen jälkeen elokuun 2018 loppuun asti Tokio (tai tarkemmin ottaen Sait